Aina silloin tällöin tulee vasta-argumenttina, että suora demokratia ei poista kaikkia aukkoja ja systeemistä löytyy ongelmia vaikka suora demokratia olisi käytössä.
Nuo ongelmat ovat olemassa jo nykysysteemissä. Eikö olisi parempi, jos niitä porsaanreikiä olisi paljon vähemmän? Suora demokratia auttaa myös etsimään ratkaisuja, joilla noiden epäkohtien haitat voidaan minimoida. Eikö olisi mukavampaa, että kengissä olisi edes pohjat ehjänä, jos satut kävelemään rikkoutuneen lasipullon yli?
Tiede-lehden sivulla artikkelissa Entä jos maan asioista päättäisi kansa? oli yksi asia, josta ajattelin mainita.
"Eikö kansa osaa tai ehdi?
Poliittisessa
aktiivisuudessa nousee esiin klassinen muna vai kana -kysymys: ovatko
kansalaiset luonnostaan tyhmiä ja apaattisia eivätkä siksi kykene
tekemään päätöksiä, vai onko apaattisuus pikemmin seurausta siitä, että
kansalaisille ei ole tarjolla poliittisen vaikuttamisen kanavia?
Osallistuvan
demokratian puolustajat uskovat mieluummin jälkimmäiseen selitykseen.
Eliitin ja eturyhmien varaan laskevat kallistuvat ensimmäiseen
vaihtoehtoon."
Jos kansa olisi niin tyhmää, että sen ei voi antaa päättää asioista, niin miksi pitäsi olla demokratiaa ollenkaan? Eikö diktatuuri olisi parempi? Eihän kansa voi osata äänestää päättäjistä, jos se ei osaa äänestää muista asioista.
Mutta kansahan äänestää eduskuntaan julkkiksia, vai voisiko kyseessä olla säännön vahvistava poikkeus. Toisaalta äänestäjät osaavat hoitaa oman elämänsä muitakin osa-alueita ja uusavuttomat jäävät laiskuuttaan nukkuvien puolueeseen.
Joka vuosi monet ihmiset tekevät päätöksen lähteä lomamatkalle. Millä perusteella he osaavat valita lomakohteen itselleen? Eikö olisi parempi, jos joku muu valitsisi lomakohteen heille heidän puolestaan?
Entäpä auton uusiminen? Auton omistaja tekee huoltotarkastuksen perusteella päätöksen vaihtaako auton uuteen vai jatkaako vanhalla vielä vuoden.
Aivan samalla periaatteella ihmiset voivat päättää muistakin asioista. Heille on vain annettava tarpeeksi tietoa asioista, eli juurikin päinvastoin, kuin nykyään valtiovalta toimii.
Toinen plagiointi Henriltä.
Yhdysvallat ottaa jälleen velkaa. Sama viime hetkille pitkitetty kuvio on nähty viime vuosina useasti. Kaiken teatraalisuuden ja dramatiikan jälkeen ei ollut vaikea arvata, että Yhdysvaltojen velkakattoa on jälleen nostettu ja kaikki on taas hyvin. Vai onko sittenkään? Onko alkoholisti kunnossa, jos hänelle klinikalla tarjottaisiin vieroitusoireisiin muutamaa ryyppyä. Enää yksi, noh vielä toinen ja sitten kolmas, mutta sen jälkeen kaikki olisi hyvin. Velkakattoa realistisempi termi olisi velkatavoite, koska kattoa on nostettu vuoden 1960 jälkeen lähes 80 kertaa, eikä loppua ole näkyvissä. Presidentti Obama vakuutti keskushallinnon sulun aikaisissa tiedotustilaisuuksissaan maan aina hoitavan maksuvelvollisuutensa ja maksavan laskunsa ja siksi velkakaton nosto olisi tärkeä esimerkki ja viesti muulle maailmalle fiskaalisesta vastuunottamisesta.
Mutta, jos maa kykenisi maksamaan laskunsa, senhän ei tarvitsisi ottaa lisää velkaa? Samalla tavoin, kuin jos maksat Visa-laskusi Mastercardillasi, et pääse velkakierteestäsi hevillä eroon. Oikeastaan tällä hetkellä Yhdysvallat maksaa Visa-laskuaan samalla Visalla, koska se selvittää laskunsa keskuspankille (Fedille) uudestaan samaiselta keskuspankilta lainaten. Uskaltaisinkinrohkeasti jopa väittää, ettei moisesta kierteestä ole mahdollista päästä kuiville ottamalla lisää velkaa. Obaman toimesta olisikin ollut totuudenmukaisempaa myöntää, että jos velkakattoa ei nosteta, toisin sanoen jos maa ei lainaa lisää rahaa Fediltä ja ulkomaisilta rahoittajilta, heidän on julistettava itsensä maksukyvyttömiksi.
Todellinen hyökyaalto ja rysäys on kuitenkin vielä edessäpäin ja se sen koko kasvaa joka kerta, kun maa kieltäytyy myöntämästä ongelmaa. Illuusiota hyvästä ja kirkkaasta tulevaisuudesta pitää yllä maan keskuspankki, joka on jo vuosia pitänyt korkoja teennäisen alhaalla. Näin tehdessään se on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta onnistunut olemaan yksi pääsyyllisistä 90-luvun lopun itkuplaan ja 2008 vuonna puhjenneeseen asuntokuplaan. Myöskään setelirahoitusohjelma (Quantitive Easing) ei ole toiminut. Painamalla lisää rahaa tyhjästä keskuspankki ei lopulta kykene aiheuttamaan muuta kuin inflaation, joka syö dollarin arvoa päivä päivältä enemmän.
Seuraava kupla tulee olemaan kaikkien kuplien äiti ja kutsun sitä hallintokuplaksi. On ymmärrettävää ja suorastaan luonnollista, että eri medioissa naureskellaan moisille varoitteluille, sillä onhan dollarin asema markkinoilla edelleen hyvä. Ja loppujen lopuksi, jos mikään muu ei enää auta, maahan voi pistää paperikoneet entistä kovempaan käyttöön ja painaa lisää rahaa. Ulkomaiset sijoittajat, muun muassa Kiina ja Venäjä, omistavat Yhdysvaltojen valtionvelkaa 5,6 triljoonan edestä, mutta jossain vaiheessa he tulevat huomaamaan, ettei Yhdysvallat kykene maksamaan laskujaan muuten kuin velalla ja heidän omistamansa dollarit tulevat olemaan aina vain arvottomampia. Kun ulkomaiset sijoittajat alkavat menettää uskoaan dollariin, on dollarin loppu lähellä. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka pitkään Yhdysvaltojen velkatupee pysyy paikoillaan tuulien yltyessä ja millaisiin ratkaisuihin lopussa päädytään. Päätyykö keskuspankki painamaan dollarin hyperinflaation ja unholan partaalle vai myöntyykö se nostamaan korkoja aiheuttaen valtavan todellisuusiskun valtion kasvoille. Kumpikaan ratkaisuista ei ole helppo tai kivuton, mutta jälkimmäinen on ehdottomasti vastuullisempi. Kyllä, Yhdysvallat ja sitä kautta koko maailma tulee ajautumaan valtavaan lamaan, mutta halvan rahan ja velan ottamisen aikana tehdyt virheet korjataan tuolloin. Vakavasta sairaudesta paraneva potilas joutuu hetken aikaa nauttimaan pahanmakuista lääkettä, mutta loppujen lopuksi hänen on se jossain vaiheessa kulautettava alas, jos hän haluaa selvitä. Koska ja keneltä löytyy poliittista kanttia myöntää välttämätön ja tehdä, mikä on oikein?
Plagioin tähän Henri Välitorpan kirjoituksen. Hänen luvallaan tietysti.
Kun Yhdysvallat avasi velkaantuneiden vertaistukiryhmän kokouksen, se huomasi helpotuksekseen, ettei ollut yksin. Velkajätti istahti tuoliinsa ja samalla iso 17 maan ryhmä nousi ylös yhteen ääneen töräyttäen: ”Hei! Olemme Euroalueelta ja mekin olemme velkaholisteja.”
Lähestyvien EU-vaalien mukana saapuu poliittinen siansaksa, ja on hyvin mahdollista, että kaiken sen luotaan pois työntävän retoriikan keskellä meidät valtaa epätoivo ja laiminlyömme maalaisjärjen käytön. Kenties ei olekaan niin hankalaa hahmottaa kokonaiskuva siitä, mitä Euroopassa vasta julkaistujen Eurostatin tilastojen mukaan tapahtuu. Käsissämme on velkaongelma, johon kaiken logiikan vastaisesti tarjotaan ratkaisuksi lisää velkaa.
Eri medioista kuulemme, kuinka Irlannin ja Espanjan kaltaiset maat nousevat vähitellen taantumasta. Silti velkaantuminen vaikuttaisi Euroalueella vain kasvavan. Eurostatin raportin mukaan Euroalueen 17 maan yhteenlaskettu velka nousi vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä 93,4%:iin BKT:sta. Euroalueella vaadittu 60% on nykyisellä vauhdilla etenevässä velkaholismissa pelkkä epärealistinen numerosarja.
Maakohtaiset luvut vahvistavat väitteen: Kreikan velkaprosentti nousi vuoden alusta 160%:sta 169,1%:iin BKT:sta. Italia pamautti 130% toistamiseen rikki, Portugalin ja Irlannin seuraten ontuen perässä kummankin yltäessä yli 125%:iin. Nämä lukemat siis siitäkin huolimatta, että näissä maissa toteutetaan ulkopuolelta vaadittuja leikkauksia ja veronkorotuksia.
John Perkinsin kuvaa kirjassaan pelottavaa tietä, jolla Eurooppa on. Esimerkkimaana hän mainitsee 60-luvun Ecuadorin. IMF:n ja Maailmanpankin toimesta maalle syydettiin valtavasti lainarahaa, jota se ei koskaan kyennyt maksamaan takaisin. Rangaistukseksi maahan neuvoteltiin saapuvaksi öljyyhtiö, joka toiminnallaan tuhosi maan talouden lisäksi laajat sademetsät. Tänään jokaisesta löydetystä 100 öljydollarista, 75 dollaria kuuluu öljy-yhtiölle. Lopusta 25 dollarista kolme neljäsosaa menee maan lainojen takaisin maksamiseen. Lopulta vain 2,5 dollaria päätyy kansan käsiin. Kolmessakymmenessä vuodessa maan köyhyysprosentti oli noussut 50:stä 70 prosenttiin, työttömyys 15:stä 70 prosenttiin ja julkinen velka 240 miljoonasta 16 miljardiin. Maa velkaorjuutettiin.
Kuulostaako tutulta? Se johtuu siitä, että Kreikalle, Italialle ja tulevaisuuden kriisivaltioille suunnatut laina-avustukset eivät pohjimmiltaan eroa Ecuadorin esimerkistä millään tavalla. Kuulemme poliitikoilta paljon puhetta yhtenäisestä Euroopasta, jossa ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Kauniista ajatuksesta huolimatta on mielestäni tärkeämpää arvioida poliittisia ja taloudellisia toimintaperiaatteita ennemmin saavutettujen tulosten kuin hyvien aikomusten perusteella. Nykyisillä lainaa lainalle tyyppisillä ratkaisuilla kurjuutamme ongelmamaita ja pitkitämme välttämättömän kohtaamista. Kuvitelma on, että tarjoamme hukkuville kellukkeita, vaikka jokaisella lainaeurolla lisäämme hädässä olevien raajoihin velkapainoa.
Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa itsemurhien määrät, työttömyysluvut ja yleinen tyytymättömyys ovat olleet jo pitkään kasvussa. Siitäkin huolimatta halvan rahan ja velanottamisen aikana tehdyt virheet on korjattava. Lama on tabu, mutta lopulta välttämätön vieroituskoulu, joka addiktin on käytävä läpi. Vieroituksen sisällöstä eivät silti saisi tyrannimaisesti päättää ei-demokraattisesti valitut byrokraatit Brysselissä.
EU oli lähtökohtaisesti vapaakauppa-alue, jossa jokainen maa tarjosi toisille suurimman hyödyn hoitamalla omat asiansa mahdollisimman huolellisesti ja tyylikkäästi. Nyt velkaannuttamalla ja komentelemalla hädässä olevia viemme heidän viimeisenkin itsenäisyytensä ja ylpeytensä. Ja kun jälkimmäinen murenee, jäljelle jää vain paljon katkeruutta, epätoivoa ja väkivaltaa. ”Säästäkää minut hyväntekijöiltä”, olen kuullut sanottavan. Jos omat päättäjämme haluavat Suomen säilyttävän itsenäisyytensä EU:n vaikutusvallan kasvaessa, heidän on ratkaisuillaan ja päätöksillään vaadittava sitä kaikille.
Keskusteltaessa suorasta demokratiasta ja kansalaisaloitteista tuli esille yksi mielipide, jonka mukaan kaikkista asioista ei tulisi sallia kansalaisaloitteen keräämistä. Jotkin asiat ovat mahdottomia toteuttaa.
Esimerkiksi Greenpeace voisi alkaa keräämään nimiä suomalaisaktivistin vapauttamiseksi Venäjältä. Tällöin GP aiheuttaisi tuhoa luonnolle tulostaessaan suuren määrän esitäytettyjä kannattajakortteja sekä kuluttaa energiaa ja muita resursseja asian puolesta, johon Suomen valtiolla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta puuttua.
Mutta kuka tekee sen päätöksen, mitä asioita ei päästetä kansalaisaloitteeksi asti? Asiaa voisi alkaa miettiä siltä kannalta, jos asiasta päättäisi henkilö, joka on asioista kanssasi eri mieltä. Hän voisi aivan hyvin sallia ne asiat, jotka sinä kieltäisit ja kieltää ne asiat, jotka sinä haluaisit kansanäänestykseen.
Vaikka se tuntuisikin turhan rajulta, että kaikesta saa tehdä aloitteita, voi miettiä asiaa siten, että miltä tuntuisi, jos sinulle tärkeiden aioiden esiintuonti kiellettäisiin.
Onkin paljon haitallisempaa ruveta estämään jonkin asian ajamista, kuin sallia kaikki. Jos jonkin asian käsittely kielletään, asiassa olevia ongelmia ei voida korjata.
Entä, kun valtion hallinto ei voi toimia, jos kaikesta pienistäkin asioista äänestetään. Esimerkiksi, jos naapuritalon asukas on sitä mieltä, että talojen välissä oleva liikennemerkki osoittaa liikaa heidän taloaan kohti.
Tämän asian hoitamiseksi kansalaisaloite onkin ehdoton. Kaikkia pieniä asioita ei ole järkevää alistaa kansanäänestykseen, joten kansalaisaloite toimii ns. mitättömien asioiden puskurina. Aloitteen on saatava tarpeeksi suuri määrä kannatusta taakseen, jotta asia pääsee kansanäänestyskierrokselle. Jos esimerkin mukainen, yhden liikennemerkin asento, on kansalaisten mielestä tärkeä asia, se saa kannatusta, muuten se ei saa.
(ps. Jos mielestäsi jokin liikennemerkki on väärin asennettu, siitä kannattaa ilmoittaa kunnalle. ;) )
Entä kuka maksaa aloitteiden keräämisen? Mistä se raha otetaan?
Kansalaisaloitteiden keräämiselle voi aloitteen tekijä laittaa projektiin omaa rahaansa tai pyytää lahjoituksia muilta ihmisiltä, se menee puhtaasti talkootyönä. Jos katsoo nyt kansalaisaloite.fi palvelussa olevia aloitteita, lähes jokaiselle on merkattu, ettei taloudellista tukea aloitteella ole.
Muita asiaan liittyviä kysymyksiä ja jokin mielestäsi puuttuu, voit laittaa Muutokselle postia. http://www.muutos2011.fi/suorademokratia/usein-kysytyt-kysymykset/
Suoran demokratia selitys Muutos 2011:n sivuilla. http://www.muutos2011.fi/suora-demokratia/
Tässä Yrjöperskeleeltä hyvä kirjoitus. Lukijat pääsevät kurkistamaan suvaitsevaisen ajatusmaailman sisään.
Kunpa osaisikin laittaa ajatuksensa tekstiksi yhtä hyvin. Mutta siitä huolimatta ajatus, joka nousi mieleeni, tai paremminkin ajatus selkeytyi sanoiksi.
Suomessa ns. suvaitsevaiset, monikulttuurisuutta ihannoivat ihmiset, ovat samanlaisia, kuin olivat etelävaltojen puuvillaplantaasien omistajat. Aivan samoin, kuin orjat joutuivat raatamaan plantaasiherrojen hyväksi, tuottaen näille varallisuutta, maahanmuuttajat tuottavat suvaitsevaisille "moraalista" vaurautta alistumalla suvaitsevaisten nukkekotileikkeihin. Ja aivan samoin, kuin plantaasiherrat paistattelivat orjien luoman varallisuuden velokeilassa kutsuilla, suvaitsevaiset paistattelevat maahanmuuttajien luoman moraalisäteilyn valokeilassa poliittisen eliitin tapahtumissa.
Kuten orjan ei sopinut nousta asemastaan ylemmäs, ei mamunkaan tule hankkiutua asemaan, jossa hän tuottaa tuloja valtiolle enemmän kuin kuluttaa. Suvaitsevaisten mielestä mamun tulee pysyä tehtävissä, jossa hän on valtion ylläpidettävänä ja siten luo moraalisäteilyä häntä suvaitseville ihmisille.
Suvaitsevaisille kaikkein pahinta on, jos mamu sopeutuu yhteiskuntaan, löytää tuottavan työn ja alkaa maksaa veroja, sillä silloin moraalisäteilyn tuotto lakkaa ja suvaitsevainen ei tunne enää itseään yhtä arvokkaaksi.
Uusimmassa kirjoituksessaan Jussi Halla-aho laittoi esille kaksi lakialoitetta. Mieleeni nousi - jälleen kerran - eräs asia.
"Oikeusvaltiossa lakitekstin on oltava niin selkeä ja rajaava, että ihminen tekoon ryhtyessään tietää, onko kyseinen teko sallittu vai ei."
Jos vain lakimiehet voivat tulkita lakia, ihmistä ei voida pidättää saati tuomita mistään rikoksesta, koska he eivät voineet tietää sen olevan laitonta. Jokaisen täytyy olettaa olevan liikkeellä vilpittömin mielin, teki hän mitä tahansa, mikä puolestaan romuttaa koko lain tarkoituksen.
"Perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden näkökulmasta tällainen valikoiva lainsuoja on kestämätön riippumatta siitä, onko kyse lainsäätäjän alkuperäisestä tarkoituksesta vai ainoastaan liian väljän lainsäädännön mahdollistamista tulkinnoista."
Jos laki ei ole jokaiselle sama, laki menettää merkityksensä. Tavallisen ihmisen kannalta on aivan yhdentekevää noudattaako hän lakia vai ei, sillä hänet tuomitaan joka tapauksessa. Ja jos tuomion saa kuitenkin, niin miksi noudattaa edes sitä mikä on moraalisesti oikein.
Lain ja valtion legitimiteetin kannalta nuo molemmat ovat kestämättömiä asioita.
Eduskuntapuolueille ja näiden nuorisojärjestöille jaettavat tuet tulisi lopettaa kokonaan. Tuet asettavat eriarvoiseen asemaan eduskunnan ulkopuoliset puolueet, jotka eivät saa tukea poliittiseen toimintaansa.
Suomen taloudellinen tilanne ei ole kovin mieltä nostattava ja säästökohteita etsitään kaikkialta muualta, paitsi puoluetuista, byrokratiasta, kehitysavusta ja maahanmuutosta. Itseasiassa edellä mainittuja asioita pyritään kasvattamaan.
Tasa-arvoisen kohtelun mukaan tuekea tulisi jakaa joko kaikille puolueille tai ei millekkään niistä. Tämän hetkisessä taloustilanteessa on hölmöä jakaa minkäänlaista tukea.
Eivät eduskuntapuolueetkaan tarvitse tukea, niillä on varaa ostaa koko aukeaman täysväri-ilmoituksia kaikkiin paikallisiin lehtiin vaalimainonnassa.
Tuen saanti ei myöskään poista korruptiota ja vaalirahan ottamista muualta tai rahojen kavaltamista omaan käyttöön, kuten olemme saaneet huomata.
Lukemani blogin kautta tuli vastaan Kauppalehden uutinen, jossa Nestlén pääjohtaja haluaa yksityistää maailman vesivarannot.
Elämisen kannalta vesi on ihmisille yhtä tärkeä, kuin ilma. Jos vesivarannot yksityistetään, tulee vedestä pula, joka puolestaan aiheuttaa kurjuutta.
Yksityistämisen myötä veden hinta nousee. Mieti miltä tuntuisi ostaa pelkästään pullovettä tai joutua maksamaan sama hinta vesijohtovedestä. Pesulla käynti olisi erittäin kallista.
Kuten Talvivaara osoittaa, Nestlen kaltaiset suuret yhtiöt eivät välitä vaikka ympäristö tuhoutuisi. Jos pohjavettä käytetään liikaa, voi kuivuva pohjavesialue hävitä pysyvästi ja lähmepänä merta suolainen merivesi tunkeutua sen tilalle. Joka tapauksessa vesi on menetetty kokonaan.
Ja kuten kaivostoiminnasta voimme nähdä, vesivarojen myynti ei tuottaisi maallemme mitään, vaan ne luovutettaisiin ilmaiseksi. Ja jos jotain saataisiin, yhtiöt myisivät veden meille takaisin ylihinnalla ja ottaisvat rahaa enemmän, mitä ovat sijoittaneet.
Oma kantani on, että vesivaroja ei tule yksityistää. Vesi tulee säilyttää ihmisoikeutena ja vesihuolto kuntien tai vesiosuuskuntien toteuttamana peruspalveluna, johon kaikilla on varaa.
2000-luvun Suomessa hallitus koittaa piilottaa kustannuksia jakamalla ne useille eri nimikkeille ja useamman eri ministeriön alle. Tavoitteena on, että kuka tahansa ei saisi tietää turhista tuhlailuista. Hallitus uskoo, että kukaan ei tätä huomaa.
Mutta idea ei ole uusi. Sitä on käytetty ainakin Pariisissa, kun vuonna 1853 keisari Napoleon III antoi Georges Haussmannille tehtäväksi kaupungin uudistamisen. Haussmann piilotti aiheuttamansa kassavajeen useiden pienten lainojen alle.
Piilottamisyritys ei kuitenkaan toiminut ja parlamentti pääsi selville todellisen velan kokonaismäärästä.
Haussmann harjoitti myös sisäpiirikauppaa, joka oli myös tuolloin kielletty ja jäi kiinni siitäkin - aivan kuten Suomen hallituksen ministereitäkin 2000-luvulla.
(lähde: Tieteen Kuvalehti Historia 2/2013)
Katselin juuri Youtubesta videon War of the Words eli sanojen sota. Voin suositella sen katsomista.
Tämä koskee asekeskustelussa niin Yhdysvaltoja, kuin Suomea. Eikä vain asekeskustelua, vaan lähes kaikkea muutakin uutisointia. Suomessa tapahtuu vuosittain keskimäärin kaksi tappoa laillisilla ampuma-aseilla ja laittomiin ei mikään laki vaikuta. Ylivoimaisesti suurin osa tapoista tapahtuu keittiöveitsellä ja tilanteessa, jossa alkoholisoituneet henkilöt tappelevat keskenään.
Medialukutaito olisi tärkeää osata. Kun media tai poliitikko yrittää lietsoa pelkoa virheellisillä termeillä (esim. lähes sarjatulta ampuva ase), ei tavoitteena ole tiedon levitys, vaan keskustelun tyrehdyttäminen. Katsojille tai kuuntelijoille yritetään luoda mielikuva jostain pelottavasta asiasta, kuten sota, ja liittää se demonisoitavaan asiaan, kuten ase.
Jokelan ja Kauhajoen ampujat olivat hakeneet hoitopaikkaa psykiatriselta osastolta, mutta molemmille oli tullut kielteinen päätös määrärahoihin perustuen. Mikään aselainmuutos - edes täyskielto - ei olisi estänyt tekoja. Jos aseita ei olisi ollut saatavilla, olisi teot voitu toteuttaa kotitekoisilla pommeilla tai hankkia happoa ja heitellä sitä kasvoille, kuten yhdessä suunnassa maailmaa tapahtuu vähän väliä.
Kysymys tulisi olla, miksi väärien mielikuvien luoja ei halua parantaa ongelman todellista syytä, vaan rakentaa olkiukkoja asian sivuosassa olevaan esineeseen. Onko päättäjän niin vaikea myöntää olleensa väärässä - mm. mielenterveystyön määrärahojen leikkauksista.
Ongelma termien väärinkäytössä on myös se, että ne kokevat inflaation - laimenevat. Esimerkiksi rasismi tarkoitti ennen rotusortoa, mutta nykyään se on laajennettu koskemaan kaikkia asioita, joista ollaan erimieltä vallassa olevien poliitikkojen kanssa. Rasismin ja fasismin on tarkoitus luoda mielikuva, että henkilö kannattaa Toisen maailmansodan hallintojärjestelmiä, vaikka mitään todellista kytköstä henkilöiden ja ideologioiden välillä ei ole.
