Vesivarannoista

Lukemani blogin kautta tuli vastaan Kauppalehden uutinen, jossa Nestlén pääjohtaja haluaa yksityistää maailman vesivarannot.

Elämisen kannalta vesi on ihmisille yhtä tärkeä, kuin ilma. Jos vesivarannot yksityistetään, tulee vedestä pula, joka puolestaan aiheuttaa kurjuutta.
Yksityistämisen myötä veden hinta nousee. Mieti miltä tuntuisi ostaa pelkästään pullovettä tai joutua maksamaan sama hinta vesijohtovedestä. Pesulla käynti olisi erittäin kallista.

Kuten Talvivaara osoittaa, Nestlen kaltaiset suuret yhtiöt eivät välitä vaikka ympäristö tuhoutuisi. Jos pohjavettä käytetään liikaa, voi kuivuva pohjavesialue hävitä pysyvästi ja lähmepänä merta suolainen merivesi tunkeutua sen tilalle. Joka tapauksessa vesi on menetetty kokonaan.
Ja kuten kaivostoiminnasta voimme nähdä, vesivarojen myynti ei tuottaisi maallemme mitään, vaan ne luovutettaisiin ilmaiseksi. Ja jos jotain saataisiin, yhtiöt myisivät veden meille takaisin ylihinnalla ja ottaisvat rahaa enemmän, mitä ovat sijoittaneet.

Oma kantani on, että vesivaroja ei tule yksityistää. Vesi tulee säilyttää ihmisoikeutena ja vesihuolto kuntien tai vesiosuuskuntien toteuttamana peruspalveluna, johon kaikilla on varaa.

Historia toistaa itseään 3

2000-luvun Suomessa hallitus koittaa piilottaa kustannuksia jakamalla ne useille eri nimikkeille ja useamman eri ministeriön alle. Tavoitteena on, että kuka tahansa ei saisi tietää turhista tuhlailuista. Hallitus uskoo, että kukaan ei tätä huomaa.

Mutta idea ei ole uusi. Sitä on käytetty ainakin Pariisissa, kun vuonna 1853 keisari Napoleon III antoi Georges Haussmannille tehtäväksi kaupungin uudistamisen. Haussmann piilotti aiheuttamansa kassavajeen useiden pienten lainojen alle.
Piilottamisyritys ei kuitenkaan toiminut ja parlamentti pääsi selville todellisen velan kokonaismäärästä.
Haussmann harjoitti myös sisäpiirikauppaa, joka oli myös tuolloin kielletty ja jäi kiinni siitäkin - aivan kuten Suomen hallituksen ministereitäkin 2000-luvulla.
(lähde: Tieteen Kuvalehti Historia 2/2013)