Halvaannuttavaa apua

Plagioin tähän Henri Välitorpan kirjoituksen. Hänen luvallaan tietysti.

Kun Yhdysvallat avasi velkaantuneiden vertaistukiryhmän kokouksen, se huomasi helpotuksekseen, ettei ollut yksin. Velkajätti istahti tuoliinsa ja samalla iso 17 maan ryhmä nousi ylös yhteen ääneen töräyttäen: ”Hei! Olemme Euroalueelta ja mekin olemme velkaholisteja.”

Lähestyvien EU-vaalien mukana saapuu poliittinen siansaksa, ja on hyvin mahdollista, että kaiken sen luotaan pois työntävän retoriikan keskellä meidät valtaa epätoivo ja laiminlyömme maalaisjärjen käytön. Kenties ei olekaan niin hankalaa hahmottaa kokonaiskuva siitä, mitä Euroopassa vasta julkaistujen Eurostatin tilastojen mukaan tapahtuu. Käsissämme on velkaongelma, johon kaiken logiikan vastaisesti tarjotaan ratkaisuksi lisää velkaa.

Eri medioista kuulemme, kuinka Irlannin ja Espanjan kaltaiset maat nousevat vähitellen taantumasta. Silti velkaantuminen vaikuttaisi Euroalueella vain kasvavan. Eurostatin raportin mukaan Euroalueen 17 maan yhteenlaskettu velka nousi vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä 93,4%:iin BKT:sta. Euroalueella vaadittu 60% on nykyisellä vauhdilla etenevässä velkaholismissa pelkkä epärealistinen numerosarja.

Maakohtaiset luvut vahvistavat väitteen: Kreikan velkaprosentti nousi vuoden alusta 160%:sta 169,1%:iin BKT:sta. Italia pamautti 130% toistamiseen rikki, Portugalin ja Irlannin seuraten ontuen perässä kummankin yltäessä yli 125%:iin. Nämä lukemat siis siitäkin huolimatta, että näissä maissa toteutetaan ulkopuolelta vaadittuja leikkauksia ja veronkorotuksia.

John Perkinsin kuvaa kirjassaan pelottavaa tietä, jolla Eurooppa on. Esimerkkimaana hän mainitsee 60-luvun Ecuadorin. IMF:n ja Maailmanpankin toimesta maalle syydettiin valtavasti lainarahaa, jota se ei koskaan kyennyt maksamaan takaisin. Rangaistukseksi maahan neuvoteltiin saapuvaksi öljyyhtiö, joka toiminnallaan tuhosi maan talouden lisäksi laajat sademetsät. Tänään jokaisesta löydetystä 100 öljydollarista, 75 dollaria kuuluu öljy-yhtiölle. Lopusta 25 dollarista kolme neljäsosaa menee maan lainojen takaisin maksamiseen. Lopulta vain 2,5 dollaria päätyy kansan käsiin. Kolmessakymmenessä vuodessa maan köyhyysprosentti oli noussut 50:stä 70 prosenttiin, työttömyys 15:stä 70 prosenttiin ja julkinen velka 240 miljoonasta 16 miljardiin. Maa velkaorjuutettiin.

Kuulostaako tutulta? Se johtuu siitä, että Kreikalle, Italialle ja tulevaisuuden kriisivaltioille suunnatut laina-avustukset eivät pohjimmiltaan eroa Ecuadorin esimerkistä millään tavalla. Kuulemme poliitikoilta paljon puhetta yhtenäisestä Euroopasta, jossa ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Kauniista ajatuksesta huolimatta on mielestäni tärkeämpää arvioida poliittisia ja taloudellisia toimintaperiaatteita ennemmin saavutettujen tulosten kuin hyvien aikomusten perusteella. Nykyisillä lainaa lainalle tyyppisillä ratkaisuilla kurjuutamme ongelmamaita ja pitkitämme välttämättömän kohtaamista. Kuvitelma on, että tarjoamme hukkuville kellukkeita, vaikka jokaisella lainaeurolla lisäämme hädässä olevien raajoihin velkapainoa.

Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa itsemurhien määrät, työttömyysluvut ja yleinen tyytymättömyys ovat olleet jo pitkään kasvussa. Siitäkin huolimatta halvan rahan ja velanottamisen aikana tehdyt virheet on korjattava. Lama on tabu, mutta lopulta välttämätön vieroituskoulu, joka addiktin on käytävä läpi. Vieroituksen sisällöstä eivät silti saisi tyrannimaisesti päättää ei-demokraattisesti valitut byrokraatit Brysselissä.

EU oli lähtökohtaisesti vapaakauppa-alue, jossa jokainen maa tarjosi toisille suurimman hyödyn hoitamalla omat asiansa mahdollisimman huolellisesti ja tyylikkäästi. Nyt velkaannuttamalla ja komentelemalla hädässä olevia viemme heidän viimeisenkin itsenäisyytensä ja ylpeytensä. Ja kun jälkimmäinen murenee, jäljelle jää vain paljon katkeruutta, epätoivoa ja väkivaltaa. ”Säästäkää minut hyväntekijöiltä”, olen kuullut sanottavan. Jos omat päättäjämme haluavat Suomen säilyttävän itsenäisyytensä EU:n vaikutusvallan kasvaessa, heidän on ratkaisuillaan ja päätöksillään vaadittava sitä kaikille.