Mihin suuntaan yhteiskunta kehittyykään

80-luvun lopulla ilmestyneessä kirjassa Sodan ja rauhan futurologia (War and antiwar, Alvin ja Heidi Toffler, suomennos -93) käsiteltiin teknologia-aaltojen tuomia muutoksia yhteiskunnan hallitsevana mallina. Kirjan lukemisen jälkeen on ollut jännä huomata, miten vanhan mallin valta yrittää pitää viimeiseen asti kiinni omasta vallastaan ja taistella uutta vastaan.

Teollisuusvallankumous toi valtaan mallin, jossa kaikki kehittyi kohti isoja yksiköitä. Huipun saavutti asekehittelyssä ydinaseet, joilla pystyy tuhoamaan kokonaisia kaupunkeja. Muualla yhteiskunnassa aina vain suuremmat tehtaat ja massatuotanto sekä yhteiskuntajärjestelmänä Neuvostoliitto sekä muut liittovaltiot ja vastaavat liittoumat.

Jo kirjan kirjoittamisen aikaan oli näkyvissä merkkejä uuden teknologia-aallon muodostumisesta, vaikka sen lopullista muotoa ei pystytty edes arvaamaan. Aseet ovat kehittyneet kohti ei-tappavuutta ja yhteiskunta kehittynyt tietoyhteiskunnaksi. Suuret yksiköt ovat menettämässä valta-asemaansa ja paine on kohti pienenpää alueellista itsehallintoa. Suomessa on tulossa takaisin maakunnat, mutta paine on kohti vieläkin pienenpää, kuntien keskinäistä yhteistyötä ja kansalaisten suoraa vaikuttamista kansalais- ja kuntalaisaloitteiden sekä kansanäänestysten kautta.

Siinä, missä teollisuusaaltoa kuvasti salailu ja tiedon mahdollisimman suuri pimittäminen muilta - kylmä sota - on maailma kehittynyt suuntaan, jossa tietoa on kertynyt paljon ja Internetin ansiosta se on yhä useamman saatavilla, mikä on aiheuttanut tiedon vapautumisen ja tulevaisuuden suunta on avoin tiedon jakaminen kaikille.

Vanhalle aallolle tyypillistä on myös byrokratian kasvaminen niihin mittasuhteisiin, että se kasvaa vain oman kasvamisensa vuoksi, jotta hyvävelijärjestelmässä saataisiin kaikille oikemielisille jokin virka ja vakituinen palkka. Se ei enää auta ihmisiä ylläpitämällä infrastruktuuria ja työpaikkojen mahdollisuutta, vaan toimii elämää hankaloittaen, jotta keksisivät itselleen jotain tekemistä, jolla perustelisivat virkansa olemassaolon.

EU on tässä suhteessa hirveä luomus, jolla lähes tai jo eläkeiässä olevat kylmän sodan poliitikot koittavat pitää kiinni tuntemastaan maailmasta, kun muut ovat kehittyneet ulos siitä. Sitä varjostaa salailu ja kähmintä, mikä käy ilmi siitä, ettei kukaan ole suostunut tekemään EU:lle virallista tilinpäätöstä. Niin TTIP-, kuin muitakin sopimuksia kehitetään niin salassa, etteivät edes valtaan valitut henkilöt saa siitä kertoa ulkopuolelle, jos onnistuvat näkemään sopimustekstin. Sen tiedotus ja tiedon jakaminen on propagandaa. Brexitin myötä EU on uhannut sodalla niitä maita, jotka harkitsevat eroa.

Perinteinen media on yhtälailla jäämässä jälkeen kehityksestä ja julkaisevat edelleen propagandaa ja suoranaisia valheita näkemättä, miten kehitys on luonut tavallisille ihmisille keinon tarkastaa asioita perinteisen median ohi. Tai kyllä ne näkevät, mistä johtuu taistelu sosiaalista mediaa ja uusia medioita vastaan.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien aikainen Trumpin herjaaminen näyttää säälittävältä ja on pelkästään sitä samaa törkyä, mistä mv-lehteä on syytetty. Vanhan median päätoimittajat kirjoittivat "kannanoton luotettavan median puolesta", mutta jokainen taitaa olla rikkonut sitä siten, että vanha media ei ole sen luotettavampi, kuin ns. valemediatkaan. Jokainen valhe ja propaganda ajaa ihmisiä enemmän ja enemmän vaihtoehtoisten medioiden pariin, koska yksikään vanha media ei enää harrasta journalismia, journalismia ei enää ole.

Miksi perinteinen media vastustaa vaihtoisia tiedonvälitystapoja

Uutisesta, jossa poliisi vaatii MV-lehden sulkemista, keskustellessa tuli esille kysymys, miksi perinteinen media on niin hanakasti uusia tiedonvälityssivustoja, sosiaalista mediaa sekä MV:n ja Uberin kaltaisia sivustoja vastaan. Melko yhdessä rintamassakin, joten ovatko ne lahjottu tai painostettu siihen? Vastauksena voisi sanoa, ettei lahjontaa tai salaliittoja tarvita.

Internet on laajentanut mahdollisuuksia seurata useampia tiedotusvälineitä ulkomaita myöten. Myös sosiaalinen media tarjoaa tiedon levitystä. Tietoa on saatavilla erittäin laajasti, joten perinteisen median asema ei enää ole kansalaisten opettajana toimiminen - "kyllä me tiedämme paremmin, joten usko meitä" on jo mennyttä aikaa.

Ihmiset eivät ole tyhmiä ja Internetin myötä vertaillaankin eri uutisia toisiinsa, mikä paljastaa suomalaismedioiden vääristelyt helpommin.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti erääseen uutiseensa, että Keski-Euroopassa riehuivat äärioikeistolaiset, mutta HS:n lähteenä käyttävä media kertoi samalla uutiskuvalla riehujien olleen vasemmistolaisia. Näyttää siltä, että yksi tapa uutisoida oikeuteen meneviä tapauksia on esittää syytetystä kuva vain, jos kuvasta käy ilmi vaalea ihon väri. Muutenkin voisi sanoa, ettei journalismia enää ole. Uutiset ovat osittain alkaneet muistuttaa twitter-julkaisuja, jossa nopeus korvaa tarkkuuden.

Kun ihmiset huomioivat toimituksen tason huonontuneen, he helposti alkavat etsiä muita uutislähteitä.

Kotimainen media ei voi syyttää ulkomaista mediaa levikin laskusta, koska heiltä he kopioivat ulkomaan jutut, ja itsessä, eli omassa huonossa toimituksellisuudessa, ei koskaan voi olla vikaa, joten ketä sitten syyttää asiasta?
Hirveästi ei voi lukijakuntaa syyllistää tyhmiksi, vaikka sitäkin on nähty.
Jäljelle jää vaihtoehtomediat, ei perinteiseen mediajaotteluun kuuluvat toimijat.
Kun MV:llä ja Uberilla voi osoittaa olevan vääristeltyjä uutisia muun sisälllöntuotanon seassa, ne ovat mielekäs kohde.

Kunhan vain ei tarvitse tunnustaa, että omasta sisällöstä iso osa on Seiskan kanssa samanlaista juoruilua.

Brexit-äänestyksen jälkeen

Paljon mietitään, mitä seurauksia Britannian erolla Euroopan Unionista olisi, mutta minusta mielenkiintoisempaa on suomalaispoliitikkojen reaktiot asiaan.

Monta kauhistusta on, kuinka ihmiset ovat "äänestäneet väärin" ja kuinka tämä todistaa, että kansanäänestyksiä ei tulisi järjestää. Eli samalla he kannattavat totalitarismia halveksuen demokratiaa samalla unohtaen, että monet heistä itsestään on valittu sillä kansanäänestyksellä, jota he olisivat kaikilta heti kieltämässä.

Monelle tuntuu tulevan yllätyksenä sellainen asia kansanäänestyksestä, että kansa ei voi äänestää väärin. Kansa ei ole tyhmää ja ihmiset tekevät saman arvoisia päätöksiä muutenkin elämässään.

Voisin myös linkittää Oula Lintulan vastineen Kuppalehden kolumnistille. Mitä pitäisi miettiä siitä, että itse en ole päässyt äänestämään Euroopan unionin jäsenyydestä, vaan vanhat ihmiset tekivät sen puolestani. Ja kukaan ei ole päässyt äänestämään rahaliitto euroon liittymisestä.

Miksi vain istuvaa hallitusta syytetään?

Kun aina syytetään vain vallassa olevaa hallitusta ja sen puolueita, niin oletteko tulleet ajatelleeksi, että vastuussa ei ole pelkästään istuva hallitus, vaan nyt näkyvät vaikutukset ovat sekä nykyisen että edellisten hallitusten toiminnasta johtuvia kumulatiivisia vaikutuksia.

Esimerkiksi leikkauksiin on herätty vasta nyt, kun vaikutukset alkavat kunnolla näkyä. Muun muassa terveydenhuollosta on leikattu ja opintotuen indeksikorotukset jätetty tekemättä jo aikaisempien hallitusten toimesta.

Kun kuuntelee välikysymyksiä ja muita puheita, oppositio valittaa usein niistä asioista, joista oli itse edellisellä kaudella hallituksessa vastannut ministerinsalkullaan.

Ei me halutakaan, joku muu vois hoitaa

Ylen uutisesta:

Vapaaehtoisten ryhmä lopettaa – turvapaikanhakijat saattavat jäädä yöksi ulos

Kahden viikon ajan vapaaehtoiset ovat vieneet illalla ja yöllä Ouluun tulleita turvapaikanhakijoita rekisteröitymään tai yöksi SPR:n tiloihin. Nyt he toivovat, että viranomaiset jatkavat heidän toimintaansa.

Melkoista henkistä löysyyttä näiltä ihmisiltä. Ensin innoissaan aletaan jokin projekti, mutta sitten tulee todellisuus vastaan, jossa joutuisi näkemään enemmän vaivaa, kuin se hetken päähänpisto. Ja sitten ollaan huutamassa, että muiden olisi jatkettava heidän puolestaan.

Tuo on täysin samaa mentaliteettia, kuin kesäkissan hylkääjillä. Loman alussa otetaan söpö kissanpentu hoitoon ja on niin kivaa. Mutta kun loman loppu on edessä, hylätään kissanpentu jonkin leirintäalueen parkkipaikalle ja toivotaan, että joku muu hoitaisi. Kissanpentu on mielessä, kunnes parkkipaikka katoaa näkymättömiin. "Ei me jaksettukaan hoitaa sitä."